UKK - usein kysytyt kysymykset
Tekeekö jalkaterapeutti jalkojen hoitoa?
Kyllä! Jalkojenhoito eli kliininen jalkaterapia on isossa roolissa jalkaterapeutin palveluissa. Hoidamme vaikeimmatkin iho- ja kynsimuutokset, kuten paksuuntuneet kynnet ja kovettumat tai känsät. Jalkojen hoito tehdään aina yksilöllisen tarpeen mukaan ja samalla tarkastellaan jalkojen terveyttä kokonaisuutena. Vastaanotolla pyritään aina hoitamaan myös ongelman aiheuttajaa ja sen vuoksi vastaanotolla saatetaan tutkia esimerkiksi jalkojen kuormitus tai nivelten liikkuvuuksia.
Mikä ero on jalkaterapeutilla ja jalkahoitajalla?
Jalkaterapeutti ja jalkahoitaja eroavat toisistaan koulutuksen, osaamisen ja palveluiden laajuuden osalta.
Jalkaterapeutti on terveydenhuollon ammattilainen, joka on suorittanut ammattikorkeakoulututkinnon. Hän on erikoistunut jalkojen rakenteeseen, toimintaan ja erilaisiin jalkaongelmiin. Jalkaterapeutti tutkii, hoitaa ja ennaltaehkäisee jalkojen vaivoja, kuten kiputiloja, virheasentoja ja sairauksiin liittyviä ongelmia (esimerkiksi diabetekseen liittyvät jalkaongelmat). Tarvittaessa hän voi suunnitella yksilöllisiä tukipohjallisia ja ohjata kuntoutuksessa. Käänny jalkaterapeutin puoleen, kun haluat saada pysyvämpiä ratkaisuja jalkojen hoitoon.
Jalkahoitaja puolestaan keskittyy jalkojen perushoitoon ja hyvinvointiin.
Sattuuko känsän poisto?
Yleensä ei. Jos känsän juuret ovat kovin syvällä tai ehtineet jo kasvattaa hermotusta, voi poistaminen sattua hieman. Näissä tilanteissa känsä kannattaa poistaa useamman kerran lyhyen aikavälin sisällä, jolloin päästään usein hyvään lopputulokseen jos ulkoiset aiheuttajat on saatu myös korjattua.
Voiko kovettuman tai känsän saada kokonaan pois?
Vastaanotolla voidaan poistaa kovettuma tai känsä yleensä perusteellisesti. Yleensä ongelma kuitenkin palaa, jos ulkoisia tekijöitä ei korjata. Sen vuoksi on tärkeää kartoittaa omahoitotottumukset ja tarkistaa jalkineiden riittävä koko sekä mahdolliset virheet kuormituksessa.
Voiko kynsisieni parantua?
Kynsisieni voi parantua, mutta vaatii säännöllistä hoitoa. Sisäiset sienilääkkeet ovat tehokkaimpia, mutta eivät sovi kaikille. Paikallishoito vaatii aikaa ja pitkäjänteisyyttä. Säännöllinen (4-8 viikon välein), jalkaterapeutin tekemä mekaaninen ohennus tehostaa paikallishoitoaineen vaikutusta ja voi nopeuttaa kynnen paranemista. On tärkeää noudattaa annettuja omahoito-ohjeita.
Saako jalkaterapeutilta kynsienlakkauspalvelua?
Emme lakkaa kynsiä. Jalkaterapiapalvelut ovat terveydenhoidollisia palveluita, jolloin kynsienlakkaus ei sisälly niihin.
Voiko vaivaisenluuta hoitaa?
Jos vaivaisenluu on alkuvaiheessa, sitä kannattaa ehdottomasti hoitaa jalkaterapian keinoin! Jalkavoimistelulla ja varpaanoikaisijoilla voidaan yleensä hidastaa tai jopa pysäyttää vaivaisenluun eteneminen. Joskus voimistelulla saadaan myös korjattua asentoa parempaan. Jos tilanne on edennyt pitkälle ja varpaassa on voimakas liikerajoitus ja kipu, voi kirurgia olla parempi vaihtoehto. Tässäkin tilanteessa jalkaterapeutti voi ohjata sopivien kenkien valintaan ennen ja jälkeen mahdollisen leikkauksen.
